lauantai 14. tammikuuta 2012

Kaksi Breeders' Cup voittajaa siitokseen CAS 23

Prismaticin tämän vuoden siitosorit on nyt julkistettu. Mukana on neljä uutta oria, joista kaksi on Breeders' Cup voittajia, sekä yksi Breeders' Cupissa toiseksi tullut. Yksi uusista oreista on toiminut aikaisemmin Sasnakissa jalostusorina ja siirtyi Prismaticin omistukseen muutama kuukausi sitten.

Suurempia muutoksia Prismaticin siitosoritarjontaan ei näiden uusien orien lisäksi tule, paitsi Poison Coven lomailu; ori ei tänä vuonna ole ollenkaan tarjolla ulkopuolisille tammoille.

Uusia siitosoreja Prismaticissa tänä vuonna ovat:

Nirisar RVC: Admiral My Decisionin linjasta tuleva nurmihirmu, joka aloitti jo kaksivuotiaana erittäin vahvasti kahdella G1-voitolla nurmella ja jatkoi hienoa uraansa vielä kolmivuotiaana. Uransa ori kruunasi Breeders' Cup Turf mile voitolla dominoivaan tyyliin.

Kinetic Rush CTB: Irlannista ostettu, King's Evil Eaglen isälinjaa ja uudempaa sukua edustava stayeri. Voitti urallaan Jarad Turf Classicin ja Prix Mimen G1-tasolla ja sijoittui toiseksi Breeders' Cup Turfissa.

KR Sonic Sun: uutta isälinjaa edustava, Sasnakissa aikaisemmin jalostusorina toiminut sprintteri. Jättänyt siitosurallaan tähän mennessä viisi Grade 1 -tasolla voittanutta hevosta.

Meteorshine RVC: Mister Minuten harvinaisemmasta isälinjasta tuleva Breeders' Cup Dirt Mile voittaja. Orin kilpaura oli varsinaista vuoristorataa, mutta Dirt Mile voiton lisäksi Meteorshine kaappasi kolmivuotiaana Santa Anita Derbyn ja kaksivuotiaana Saratoga Special Stakesin.